Valikko Sulje

Miten korkeakoulu voi vahvistaa oppimismotivaatiota?

Oppimismotivaatio ei ole vakio. Toisinaan se voi vaihdella paljonkin mielialan mukaan. Kiire on oppimismotivaation ”vihollinen”, vaikka joskus se voi olla myös hyvä tekosyy sille, että oppiminen ei ns. huvita. Sisäinen oppimismotivaatio on yksilön asia, jota oppii myös iän myötä säätelemään tavoitteiden asettamisen kautta. Korkeakoulussa oppimiseen ja tutkintojen suorittamiseen liittyy myös oppimisen välineellinen arvo, joka vahvistaa oppimisvaatiota, jolloin opiskelulla ja oppimisella tavoitellaan jotain kuten esimerkiksi tiettyä työtä ja tai parempaa työmarkkina-asemaa.

Voiko korkeakoulu vahvistaa oppimismotivaatiota? Voi. Korkeakoulu voi valitettavasti myös vähentää oppimismotivaatiota. Itseasiassa samat tekijät voinevat joko vahvistaa tai vähentää oppimismotivaatiota, jolloin olennaista on, miten korkeakoulu niistä suoriutuu. Laurea-ammattikorkeakoulussa asetimme uudessa 2030 –strategiassamme tavoitteeksi, että toimimme aina asiakaslogiikan, emme tuotantologiikan mukaisesti. Haluamme olla aidosti opiskelijakeskeinen korkeakoulu, jossa opiskelijakeskeisyys tarkoittaa ennen kaikkea opiskelijan tavoitteiden, osaamisten sekä työ- ja koulutustaustan huomioon ottamista opiskelupolun suunnittelussa ja toteuttamisessa. Haluamme, että opiskelija on näin oppimisen keskiössä ja vahvistamme opiskelijan oppimismotivaatiota, emme vähennä sitä. Se, että onnistumme siinä, on kunnia-asiamme!

Miten sen siis teemme? Lunastamalla opiskelijoille antamamme palvelulupauksen.

Palvelulupauksemme ”Me Laureassa olemme juuri Sinua varten” tarkoittaa opiskelijoillemme lupausta hyvästä oppimisesta ja yhteistyökumppaneillemme lupausta kumppanuudesta sekä yhdessä kehittämisestä.

1. Laureassa voit opiskella joustavasti:

Opiskellessasi Laureassa teet henkilökohtaisen oppimissuunnitelman, joka tukee juuri sinun tavoitteitasi. Lauressa opiskelet aidoissa työelämäprojekteissa. Voit myös suunnitella oman opintoaikataulusi ja joustavan opintojen toteutuksen ansiosta voit halutessasi nopeuttaa valmistumista.

2. Laureassa saat ohjausta ja palautetta:

Laureassa tuemme erilaisin ohjaustoimin opiskelijoiden yksilöllistä kehittymistä ja opintojen edistymistä. Opettajina ja ohjaajina sitoudumme antamaan sinulle palautetta kehittymisestäsi säännöllisesti.

3. Laureassa rakennat kanssamme tulevaisuutesi yhdessä työelämän kanssa:

Olemme sitoutuneet toimimaan yhteistyössä sinun ja työelämän kanssa Laurean kehittämispohjaisen oppimisen toimintamallin LbD:n mukaisesti. Sinulla on myös mahdollisuus toteuttaa opintosi jopa kokonaan työelämän kehittämisprojekteissa.

4. Laureassa saat laadukkaat, opintojasi tukevat palvelut:

Palveluilla mahdollistamme opintojesi etenemisen ja opiskelusi arkipäivän hyvän sujumisen sekä annamme sinulle ohjausta ja neuvontaa kaikissa opiskeluusi liittyvissä asioissa.