Valikko Sulje

Viipyilevä kiireettömyys

Lapsena muistan usein miltei raivostuneeni, kun ei ollut mitään tekemistä. Silloin piti olla koko ajan jotain toimintaa – ”actionia”. Niin. Jos ajattelua ei miellä toiminnaksi, kaipaa jotain muuta toimintaa. Me ihmiset olemme aktiivisia olentoja ja lapsena oli kiire touhuamaan kaikkea. Touhuaminen on positiivinen asia niin kauan kuin siinä on ”jotain järkeä”. Aina ei ole ollut kaikki touhuni kovin järkeviä.

Vanhemmiten lienee yhä tärkeämpää harkita tarkkaan, mitä touhuaa sekä ymmärtää touhuamisen merkityksen ja vaikutuksetkin. Näin on ollut minunkin kohdallani. Syytäkin on. Kovin hyvin emme ole – me ihmiset – maapalloa kohdelleet, emme myös kanssaihmisiämme saati eläimiäkään. Liiaksi emme ole ajatelleet, liiaksi olemme touhunneet. Mutta opimmeko siitä ja otammeko opiksi?

Huomaan, että pohdin nykyään enemmän kuin joskus aiemmin – varsinkin lapsena. Onneksi silloin oli hyviä harrastuksia, jolloin pääosin touhuissa oli silloin ”jotakin tolkkua”. Kiireettömyyttä silloin vihasin. Toisin on nyt. Viipyilevä kiireettömyys on parasta, kun voi ajatella rauhassa ja huolellisesti – pohdiskella asioita. Niin. Miellän nykyään ajattelun toiminnaksi.

Kun tätä blogitekstiä kirjoitan kiireettömänä sunnuntaiaamuna syysloman lähestyessä (14.10.2018), on juuri mediassa ollut vahvasti esillä kysymys tieteen tilasta ja arvostuksesta päätöksenteossa. Alkavatko uskomukset ja valeuutiset ottaa vallan totuudelta ja tieteeltä? Toivottavasti eivät. Aikuisten pitäisi ajatella enemmän ja lujemmin. Viipyilevää kiireettömyyttä tarvitaan, jotta tehdään kestäviä ratkaisuja. Erityisesti sitä tarvitaan rakennettaessa sivistystä ja osaamista. Niitä ei voi varastoida vaan jokainen sukupolvi tulisi kouluttaa paremmin kuin edellinen. Jokainen alkava kouluvuosi on vielä tärkeämpi kuin edellinen. Oikotietä ei ole, eikä tule.