Valikko Sulje

Pettymyksien pettymys

Pettymykset, ne suurimmat muistanee koko ikänsä. Jos on tavoitellut jotain kovasti ja ponnistellut sen eteen merkittävästi, on pettymys suurin, jos haluttu tulevaisuuskuva ja toivottu asia ei toteudu. Työn kautta olen saanut tutustua mieheen, jolla on tapana esittäytyä tulevana lottovoittajana. Hän on kertonut tehneensä näin jo vuosikymmenien ajan. Hän ei varmasti varsinaisesti harmistu ja pety, vaikka täysiosumaa ei launtaina tulekaan.

Toisin on, jos pettymys on todellinen. Montako suurempaa kohtaamaasi pettymystä tunnistat? Äkkiseltään laskettuna tunnistan niitä itse miltei kymmenkunta. Pettymyksien pettymyksiä tunnistan kolmesta viiteen. Jos pohdit kohtaamiasi pettymyksiä, erityisesti kolmea suurinta – pettymyksien pettymyksiä. Koetko ne vielä aidosti pettymyksiksi vai ovatko ne vieneet elämääsi parempaan suuntaan kuin mihin silloin toivomasi tulevaisuuskuvan toteutuminen olisi sinut mahdollisesti vienyt?

Huomaan, että kohdallani suurimmat pettymykset ovat todellisuudessa olleet ”onnenpotkuja”, vaikka ne kohdatessani eivät ole siltä tuntuneet. Kaikesta voi oppia. Ehkä eniten olen oppinut pettymyksistä, kaikista eniten pettymyksien pettymyksistä. Oppia ikä kaikki, taas se oli minun sanottava.