Valikko Sulje

Deadlinen ahdistava autuus

Juhannukseen on aikaa enää kuukausi. Nyt eletään työkauden intensiivisintä vaihetta, jolloin kalenterissa riittää kaikille päiville merkintöjä ja TO DO –lista on pitkä, todella pitkä. Jossain kohdin voi käydä mielessä, että milloin ehtii kaikki nämä asiat tekemään ennen kesälomalle jääntiä. Deadlinet ohjaavat tekemistä ja ennen kaikkea erilaisten tehtävien aikataulutusta. Kun TO DO-lista on pisimmillään ja deadline –merkintöjen määrä kalenterissa on suurimmillaan, deadlinet tuntuvat ahdistavilta.

On hyvä kiireen keskellä muistaa, että työt eivät tekemällä lopu. Onko työ siis loputonta? Ei. Niin sitä ei kannattane ajatella. Silloin työstä tulee taakka, jonka alle uupuu nopeasti. Jos työtään ajattelee prosessina, on helpompi tunnistaa työtehtäviä ja -vaiheita, jotka luovat lisäarvoa muille. Niiden saaminen valmiiksi sovitussa aikataulussa eivät pelkästään tuota iloa työn hyödyntäjille vaan ne tuottavat myös tärkeää onnistumisen iloa itselle – työn tekijälle. Jokaisen tällaisen työtehtävän tai –vaiheen yliviivaaminen aikataulussa omalta TO DO –listalta tuo suuren mielihyvän tunteen. Oikeastaan tuo deadline ei sittenkään olekaan ahdistava vaan se on lähestulkoon autuas.

Voimia ja iloa työhösi, työkauden viimeistelyyn!