Valikko Sulje

Visionäärejä vai operationalisoijia?

Jokainen toteutumaton visio on turha unelma – vai onko? Toisinaan huomaa, että joku yrittää dikotomisesti jakaa ihmisiä visionääreiksi ja operationalisoijiksi. Usein tähän liittyy pikemminkin edellisten kuin jälkimmäisten ihannointi. Miksi näin? Tavallaan kai luokittelu jotenkin helpottaa vaikeiden ilmiöiden ymmärtämistä, vaikka samalla tuntuu, että se hämärtäää niiden ymmärtämistä entisestään. No en nyt ajatellut lähestyä tätä teemaa tutkijana vaan saada aikaan keskustelua blogitekstin kautta, joten jatkan tästä ”toiseen suuntaan”.

Onko houkuttelevampaa saada aikaan strategian kautta suuri käänne kuin ”kovalla työllä” kehittää toimintaa tavoitteiden suunnassa? Jos miettii ihmisenä, lienee inhimillistä toivoa, että löytyisi jokin ”helpompi tai fiksumpi” ratkaisu. Pohdiskellaan asiaa toisin päin? Emme haluaisi ihannoida luovaa ajattelua ja kokeilua, koska uskomme, että kaikki kehitys voisi tapahtua vain lineaarisesti kovalla työllä kehittäen asioita mikroaskelin? Ei tämä näinkään järkevää olisi.

Entä – onko olemassa vaara, että strategiaa yritettäisiin epätoivoisesti uudistaa ”pikavoittojen” toivossa? Sekin on mahdollista ja peräti toivottavaa, mutta vain sellaisten mahdollisuuksien osalta, jotka voisivat aidosti realisoitua. Jos kehitys voi tapahtua ”suurella loikalla”, mahdollisuuteen kannattaa tarttua. On kuitenkin esitettävä aina myös kysymys: ”Olisiko systemaattisella kehittämistyöllä aiemmin valitussa suunnassa saatavissa parempia tuloksia?” Muutostakaan ei pidä ihannoiman itseisarvona, vaikka se vaikuttaisi kuinka dynaamiselta tahansa. Kehitys on asia erikseen.

Visionäärejä vai operationalisoijia? Organisaation tarina on lyhyt ilman visioita ja niiden operationalisointia, sillä molempia tarvitaan. Dikotomisesti en jakaisi ihmisiä visionääreiksi tai operationalisoijiksi – en yksilöinä, enkä myöskään tehtävän tai aseman mukaan. Organisaationa yhteisö tarvitsee meitä jokaista molemmissa rooleissa.