Valikko Sulje

Viheliäinen vai autuas uteliaisuus?

Olen oppijana varsin pragmaattinen. Parhaiten opin silloin, kun opin tarpeeseen. Mitä akuutimpi tarve oppimiselle on, sitä paremmin keskityn ja sitä intensiivisemmin opiskelen oppiakseni. Edellytyksenä siis vahvasti on, että koen itse oppimisen tärkeäksi. Mitä tärkeämpää asian oppiminen on mielestäni, sitä päämäärätietoisemmin ja tarkemmin asian opiskelen – yksityiskohtia myöten, jos koen sen tarpeelliseksi. Huomaan, että oppimistrategioitani selittää vahvasti myös persoonallisuudestani kumpuava luontainen toimintatyyli. Sen olen oppinut toimintatyylitestien ja lukuisten rekrytointiprosesseissa toteutettujen soveltuvuusarviointien kautta. Opinko siis vain rationaalisesti tarpeeseen? No en toki.

Nykyään on ihanan helppoa olla utelias

Uteliaisuus aktivoi myös oppimaan. Mielenkiinnon kohteet ohjaavat uteliaisuutta. Toisinaan saan ihmeellisiä ”päähänpistoja”, jolloin uteliaisuuteni herää mitä ihmeellisempiin asioihin ja ilmiöihin. Silloin, käytettävissä olevasta ajasta riippumatta, saatan uppoutua tunneiksi hankkimaan tietoa asiasta. Nykyään se on kerrassaan ihanaa, kun ei tarvitse kuin ”läppärin”. Lauantaiaamut, kun muut nukkuvat, ovat siksi kovin auvoisia oppimistuokioille. Nykyään on ihanan helppoa olla utelias. Nuorempien ihmisten voi olla vaikea käsittää, että elin nuoruutta, jossa kodin kirjahyllyssä oli sarja (Fokus) tietosanakirjoja. Nykyinen Google ja rajattomien verkkoyhteyksien mahdollistamat sähköiset tietoaineistot tekevät uteliaan olon autuaaksi. Maailma ja sen tietovarannot ovat käytettävissäni kesämökiltäkin.

Viheliäinen vai autuas uteliaisuus? Sanoisin, että autuas. Toki ajankäytön näkökulmasta uteliaisuutta voisi kuvata toisinaan myös viheliäiseksi.