Valikko Sulje

”Presidentit eivät ole enää seinäkukkasia” – vuorovaikutuksen ihmeellinen ja kansainvälinen maailma

Aloitin koulutyön Parkanossa 45 vuotta sitten vuonna 1972, jolloin Parkanon kunnasta tuli kauppala. Kaupunki Parkanosta tuli viisi vuotta myöhemmin vuonna 1977, joka on jäänyt erityisesti mieleen kaupungin tarjoamasta maksuttomasta elokuvanäytöksestä Sirius –elokuvateatterissa. Silloin Urho Kaleva Kekkonen oli Suomen tasavallan presidentti (1956-1982) ja hänen kuvansa oli koulun liikuntasalin seinällä. Kuvaa tuli usein katseltua, kun liikuntasaliin kokoonnuttiin viikottain yhteiseen aamuhartauteen. Presidentti tunnettiin ja tiedettiin silloinkin hyvin. Viestinnän ja vuorovaikutuksen kulttuuri ja tavat olivat tuolloin kovin toisenlaiset kuin nykyään puhumattakaan viestintämahdollisuuksista teknologisen kehityksen myötä. Pitkäänkin toiminut ja suurta suosiota nauttinut presidentti jäi etäiseksi, sillä viestintä oli yksisuuntaista ja tarkkaan ohjattua.

Kaikista on tullut julkisen viestinnän ja vuorovaikutuksen sisällöntuottajia

En osannut tuolloin juhlasalissa seisoessa arvata, että koittaa päivä, jolloin voin seurata reaaliaikaisesti Suomen tasavallan presidentin twiittejä (@niinisto) Twitterissä. Vielä vähemmän olisin uskonut, että voin samaan tapaan seurata myös Amerikan Yhdysvaltojen presidentin (@realDonaldTrump) ja Venäjän presidentin (@PutinRF_Eng) twiittejä reaaliaikaisesti. Toisin kuin aiemmin, ei vain presidenteistä vaan kaikista, on tullut julkisen viestinnän ja vuorovaikutuksen sisällöntuottajia. Vaikka edelleen perinteisen median merkitys on keskeinen uutisten tuottajana ja tiedonvälittäjänä, on vuorovaikutuksen tavat ja kulttuuri muuttuneet mullistuksenomaisesti. Kun internet toi viime vuosikymmenellä kansainväliset uutiset helposti saataville, on tällä vuosikymmenellä sosiaalinen media avannut viimeisetkin kansainvälisen viestinnän ja vuorovaikutuksen portit myös maailmalle.

Kenen ja miten tulisi hyödyntää sosiaalista mediaa?

Sosiaalisen median hyödyntäminen edellyttää kuitenkin käyttäjältään aktiivisuutta kuten kaiken viestinnän ja vuorovaikutuksen seuraaminen tai siihen osallistuminen. Kuluvana syksynä on käyty yhä aktiivisempaa keskustelua siitä, että kenen ja miten tulisi hyödyntää sosiaalista mediaa? Korkeakoulussamme olemme niin ikään kannustaneet henkilöstöä viestimään aktiivisesti korkeakoulun toiminnasta (#lupaviestiä). Se vahvistaa korkeakoulutoiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja vuorovaikutusta korkeakoulutoiminnan kehittämiseksi. Mielestäni oman persoonan käyttö työhön liittyen, on sosiaalisessa mediassa kuitenkin oltava lähtökohtaisesti aina yksilön itsensä tekemä valinta, eikä organisaation päättämä asia.

Itse olen melko aktiivinen sosiaalisen median, erityisesti Twitterin hyödyntäjä (@JOUKOSK). Osallistumiseni vaikuttavuutta olen jäävi arvioimaan, mutta oman työn kehittämisen ja ammatillisen kehittymisen näkökulmista Twitterin käyttö on ollut rehtorille hyödyllistä. Twitterissä olen keskittynyt erityisesti ammatillisesti minua kiinnostaviin viestinnän ja vuorovaikutuksen teemoihin kuten koulutukseen, tutkimukseen, innovaatiotoimintaan ja aluekehitysasioihin.