Valikko Sulje

Mitä tänään koulussa opit?

Mitä tänään koulussa opit? Usein olen tuon kysymyksen esittänyt pojilleni. Jos heiltä kysytään, he ehtivät varmasti olemaan lopen kyllästyneitä esittämääni kysymykseen. Vaikka sen esitin joka kerta leikilläni ja ehkä hieman kiusoitellakseni, se ei ollut ainakaan esittäjälleen merkityksetön. Aivan lapsena, suuresti arvostamani luokanopettaja Pirjo Heino opetti minut lukemaan Parkanossa. Sen jälkeen taisin olla ”yhden sortin poikaviikari ja viipottaja”, joka ei peruskoulun ala-asteella varmaankaan juuri mainesanoja itselleen kerryttänyt – keskinkertainen ja jokseenkin siedettävä, liikunnassa aktiivinen. Sen jo ala-asteella huomasin, että jos jotain oli pakko opetella, se kävi minulta vaivatta ja nopeasti. Muutoin en hirveästi ponnistellut varsinkaan, jos opettaja oli vähänkään ärsyttävä ja siihen ei silloin paljon tarvittu.

” Oppiminen alkoi kiinnostaa ”

Yläasteelle siirryttäessä aineenopettajien innostus omaa osaamisaluettaan kohtaan ja uusi koulun alku muuttivat elämäni täysin. Oppiminen alkoi kiinnostaa, vaikka siinä iässä siitä ei ollut lupa julkisesti iloita. Mitä opin? Osaanko sitä? Vai osaanko jotain muuta? Niin yläasteella kuin lukiossa osaamisen arvioinnissa käytetyt kokeet olivat tuolloin luonteeltaan sellaisia, että hyvästä muistista oli apua. Taisin kehittää itselleni ulkoa oppimisesta miltein taidetta tai ainakin harrastuksen, jolla koulunkäynti sujui kiitettävästi ja varsin vaivattomasti. Paljon opin ja paljon osasin ja jotain siitä muistan vieläkin. Kovin paljon opitusta, vaikka se olisi kertynyt pitkäkestoiseen muistiin, oli kuitenkin ”nippelitietoa”. Sitä en ehkä luonnehtisi sivistykseksi, korkeintaan jonkinlaiseksi yleistiedoksi. En sano tätä siksi, että en arvostaisi saamaani opetusta ja koulutusta vaan pohtiakseni, mitä opin ja todella osaan? Monelle osaamisalueelle sain tuolloin arvokkaita perusteita ja lähtötietoja, mutta suuri osa opitusta jäi hyödyntämättä vailla syvempää merkitysten ymmärrystä.

Kun korkeakouluopinnot yliopistossa alkoivat, olin jo aikuistunut. En kuitenkaan ollut vielä oppijana aikuinen, vaikka motivaatio tutkinnon suorittamiseen oli korkea. Tulee mieleen 15 vuoden takaa vuodelta 2003 Anssi Kelan ”hittibiisi” 1972, jossa lauletaan ylioppilaista: ”Kun lakit päähän vedettiin, kaikesta kaikki tiedettiin..” Vierähti siis tovi ennen kuin minusta tuli minä oppijana, enkä ole vieläkään valmis. Aika paljon oli tuolloin 30 vuotta sitten korkeakouluopinnoissa vielä tuolloin hyötyä hyvästä muistista, mikä alkoi oppimisessa askarruttaa. Suoritusorientaation vähentyessä ja oppimisorientaation vahvistuessa oma oppimiskäsitys ja –tekniikka kehittyivät ja oppimisen merkityksellisyys avautui vähitellen. Osaamisen arvioinnilla on suuri oivalluttava ja ohjauksellinen merkitys, sillä sen pitäisi kannustaa oppimaan ja mielellään kestävällä tavalla. Lohdullista on, että oppijana olin vasta maisteriksi valmistuttuani huomattavasti parempi kuin opinnot aloittaessani. Vaikka enemmänkin olisin voinut yliopistovuosina oppia, olin lopputulokseen tyytyväinen. En ollut valmis, mutta olin valmis kasvamaan ihmisenä ja kehittymään ammatillisesti.

” Ei välttämättä elämän jokaisena päivänä, mutta jokainen tarvitsee elämässään opettajaa. ”

Esitin aluksi kysymyksen: Mitä tänään koulussa opit? Olen yrittänyt esittää edelleen itselleni päivittäin kysymyksen: ”Mitä tänään opit?” Vastaukset ovat tänään kovin erilaisia kuin ensimmäisellä luokalla, kun Pirjo Heino opetti minut lukemaan. Hän on erityisesti jäänyt mieleeni ja hänelle olen erityisen kiitollinen niin kuin olen myös – tähän mennessä – opettajista viimeiselle eli väitöskirjani ohjaajalle, dosentti Seija Mahlamäki-Kultaselle. Hänen kannustava ja ammattimainen ohjausote, kyvykkyys johdattaa tieteelliseen ajatteluun ja tinkimatön perusteellisuus haastoivat ihailtavasti oppijana kokeneenkin pedagogin. Ei välttämättä elämän jokaisena päivänä, mutta jokainen tarvitsee elämässään opettajaa. Oppia pitäisi kuitenkin jokaisena päivänä, se olkoon taakan sijaan ilo – silloin oppii eniten.